Hallituksen linjaus parantaa yli 55-vuotiaiden muutosturvaa on oikeansuuntainen
Hallitus on päättänyt parantaa yli 55-vuotiaiden työntekijöiden muutosturvaa nykyisestä. Työttömyysturvan lisäpäivistä luovutaan asteittain vuodesta 2023 alkaen siten, että lisäpäivien alaikäraja nousee vuodella ikäluokka kerrallaan. Akava pitää tärkeänä, että työttömyysturvan muut erityissäännökset säilyvät.
Akavalaiset ilmastotyössä: Veera Kinnunen, Lapin yliopiston tutkija, yhteiskuntatieteiden tohtori, Tieteentekijöiden liiton jäsen
Yritysten täytyisi muuttua niin, ettei jäte jää kuluttajille, sanoo Veera Kinnunen. Hän työskentelee tutkijana Suomen Akatemian rahoittamassa Jäteyhteiskunta-hankkeessa. On yhteiskunnallinen kysymys, miten paljon ja millaista jätettä tuotamme ja mitä sille tapahtuu.
Hallituksen ja työmarkkinakeskusjärjestöjen samapalkkaisuusohjelma on julkaistu
Hallitus ja työmarkkinakeskusjärjestöt ovat neuvotelleet yhteiset samapalkkatoimenpiteet vuosille 2020–2023. Samapalkkaohjelman tavoitteena on naisten ja miesten keskimääräisen palkkaeron kaventaminen. Tavoitteeseen pyritään muun muassa palkka- ja sopimuspolitiikalla, palkkausjärjestelmien kehittämisellä, työn ja perhe-elämän yhteensovittamisella sekä purkamalla työelämän sukupuolen mukaista eriytymistä.
Lotta Savinko Tuumaamossa: Samapalkkaohjelma 2020–2023 valmistui: synnytys oli vaikea
Hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteinen samapalkkaisuusohjelma valmistui puolentoista vuoden valmistelun jälkeen. Ohjelman päätavoitteena on kaventaa naisten ja miesten keskimääräistä palkkaeroa.
Akava ja Upseeriliitto: Sotilaiden työssäjaksamisen ongelmat korjattava Puolustusvoimissa
Akava ja Upseeriliitto nostavat esille ristiriitaiset kyselytulokset Puolustusvoimien henkilökunnan työssäjaksamisesta. Upseeriliiton jäsenkyselyn tulokset eroavat merkittävästi Puolustusvoimien tuoreen työilmapiirikyselyn tuloksista, liitto korostaa ja vaatii kiinnittämään erityistä huomiota työsuojeluun ja henkilöstön palautumiseen.
Akava Leadership -verkosto tarjoaa ajankohtaista tietoa, tukea, inspiraatiota ja keskustelua johtamisesta
Johtamisesta pitää keskustella enemmän. Se on ensimmäinen askel kohti parempaa johtamista. Johtamistehtävissä työskentelevien pitää myös saada enemmän vertaistukea. Viisi liittojemme edustajaa kertoo, miksi johtamisverkosto Akava Leadership tarjoaa juuri tätä, miksi se on tärkeä ja miksi muidenkin kannattaa lähteä mukaan.
Akavan opiskelijastipendit vuodelle 2020 jaettiin 16. joulukuuta ja Akavan opiskelijoiden puheenjohtaja Maria Jokinen toimi seremoniamestarina etäkokouksessa. Opiskelijastipendit myönnetään ansiokkaasta työstä akavalaisessa opiskelijakentässä.
Stipendin saajat ja heidän liittonsa ovat: Kaisu Hilska, Tradenomiliitto Asser Junnila, Tekniikan akateemiset TEK Silja Kario, Insinööriliitto IL Karri Kekkonen, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut Laura Lahin, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Mikael Laitinen, Insinööriliitto IL Lassi Lehtisyrjä, Tekniikan akateemiset TEK Linda Lindgren, Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia Anni-Sofia Nikki, Kirkon akateemiset AKI ry Veera Nyfors, Tradenomiliitto Sanni Salmenoja, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Maiju Salminen, Akavan Erityisalat Sampo Sorvisto, Akavan sairaanhoitajat ja Taja
Onnea palkituille!
Markus Penttinen Tuumaamossa: Kymmenen punnittua toivomusta hallituksen EU-selontekoon
Hallitus antaa alkuvuonna eduskunnalle EU-selonteon. Kyseessä ei ole mikään jokaviikkoinen linjaus, sillä Suomen koko jäsenyyden aikana on tehty tätä ennen kaksi EU-selontekoa. Harvinaista herkkua siis.
Selonteko tuleekin tarpeeseen. Maailma on ollut aika myllerryksessä. Mihin asentoon laittaa koronan jälkeinen kriisinkestävämpi Eurooppa? Onko se vanha tuttu ”osaamiseen perustuva maailman kilpailukyisin talous” vai jotain muuta? Perusteita entisen tavoitteen sisällön muuttamiseen ei juuri ole.
Akava Works -selvitys: Korkeakouluopiskelijat haluavat etäopetusta koronan jälkeenkin
Akava Works selvitti kyselyllä opiskelijoiden kokemuksia etäopiskelusta koronapandemian aikana. Kaksi kolmesta korkeakouluopiskelijasta on sitä mieltä, että kaikkeen oman korkeakoulun järjestämään opetukseen pitäisi olla mahdollista osallistua etäyhteyden välityksellä myös koronapandemiasta johtuvan poikkeustilan jälkeen.
Korkeakoulutuksessa on tapahtunut suuri muutos – pysyykö politiikka mukana?
Vuosi 2020 jää historiaan suuren muutoksen vuotena myös koulutuksessa. Vuosia toivottu digiloikka tapahtui nopeammin kuin kukaan uskalsi vielä tammikuussa unelmoidakaan. Suomessa ja maailmalla siirryttiin etäopetukseen vain muutamien päivien varoitusajalla, jopa nopeammin.
Kiinnostaako alakohtainen verkostoituminen, joka onnistuu myös virtuaalisesti? Dörren luo tunnin tapaamisia paikallisten ja kansainvälisten ammattilaisten välillä Uudellamaalla. Osallistu itse tai kannusta organisaatiosi mukaan!
Dörren lanseerattiin vuoden 2020 alussa ja on luonut jo yli 100 tapaamista. Rekisteröidy ja lue lisää: dorren.fi