Paikallinen sopiminen ja henkilöstöedustus yritysten hallinnossa - Akavan luottamusmiesbarometri 2019
Akavan luottamusmiesbarometrin 2019 mukaan enemmistössä akavalaisista työpaikoista oli käytetty työehtosopimuksen mukaista mahdollisuutta sopia paikallisesti työnantajan ja työntekijöiden edustajan kesken. Yksityisellä sektorilla oli yleisempää kuin julkisella sektorilla, että luottamusmiehet kokivat työnantajan neuvotteluvaltuudet rajallisiksi paikallisessa sopimisessa. Luottamusmiehet pitivät henkilöstöedustusta yritysten hallinnossa edustamiensa työntekijöiden kannalta tärkeänä. Puolessa vähintään 150 henkilöä työllistävistä yrityksistä, joissa oli akavalainen luottamusmies, henkilöstö ei ollut edustettuna yrityksen hallinnossa.
Akavan luottamusmiesbarometri on joka toinen vuosi akavalaisille luottamusmiehille tehtävä kysely. Kysely toteutettiin helmikuussa 2019 kolmatta kertaa.
Akava, JUKO ja YTN: Paikallinen sopiminen yleistä, mutta luottamusmiesten tiedonsaantia kehitettävä
Tuore Akava Worksin luottamusmiesbarometri nostaa esiin, että paikallisen sopimisen käyttö on yleistä työ- ja virkaehtosopimusten mukaisesti. Paikallisen sopimisen mahdollisuutta on käytetty 89 prosentissa Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n luottamusmiesten työpaikoista ja 82 prosentissa Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOn luottamusmiesten työpaikoista. Akava, JUKO ja YTN korostavat, että selkeä kehittämiskohde on luottamusmiesten tiedonsaanti.
Lapsi mukaan töihin -päivää vietetään 22. marraskuuta
Lapsi mukaan töihin päivä on 22. marraskuuta. Päivän järjestäjinä ovat Lapsiasiavaltuutettu, Lastensuojelun Keskusliitto sekä työ- ja elinkeinoministeriö. Teemapäivää vietetään valtakunnallisesti lapsen oikeuksien viikolla. Akava liittoineen sekä muut työmarkkinajärjestöt ovat mukana päivän vietossa.
Samalla sivustolla voit käydä haastamassa muita työpaikkoja mukaan tapahtuman viettoon.
Akavalaiset ilmastotyössä: Toimitusjohtaja ja startup-yrittäjä Maija Leino, Tekniikan akateemiset TEK
Akava näkee, että Suomella on mahdollisuus toimia kiertotalouden edelläkävijänä. Ilmastolinjauksessa todetaan, että Suomen on edistettävä toimia, jotka tukevat kiertotalouden periaatteiden vahvistumista kuluttamisessa ja tuotannossa. Tekniikan akateemiset TEKin jäsen Maija Leino perusti yrityksen, joka auttaa yksilöitä pienentämään kulutustaan ja sijoittamaan kestävästi.
Haemme vaikuttamisen toimintoomme koulutuspolitiikan johtavaa asiantuntijaa, vastuualueena erityisesti yliopisto- ja tiedepolitiikka.
Tehtävä on Akavan vaikuttamisen ytimessä, sillä osaaminen, koulutus ja tutkimus ovat sivistyksen, työllisyyden ja kasvun perusta. Työssä on eduksi, jos olet toiminut ministerin erityisavustajana tai vastaavissa politiikan tehtävissä. Tehtävä on monipuolinen ja itsenäinen.
Toivomme, että sinulla on jo monipuolista työkokemusta. Koulutus- ja tiedepolitiikan osaaminen on hyvä perusta hoitaa tehtävää. Edellytämme korkeakoulututkintoa. Sinulla on hyvä kirjallinen esitystaito ja esiintymistaidot. Kotimaisten kielten ohella hyvä englannin kielen taito on tärkeää. Osaat toimia ratkaisuhakuisesti myös paineisessa tilanteessa. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden osallistua vaikuttamistyöhön mukavassa porukassa. Meillä on hyvät työsuhde-edut ja työn tekemisen välineet. Työ on vakituinen ja se alkaa mahdollisimman pian.
Lähetä hakemuksesi 29.11.2019 mennessä osoitteeseen pekka.piispanen@akava.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa johtaja Pekka Piispanen, puh. 040 544 0302.
Akavan opiskelijat hakee varapuheenjohtajia ja opiskelijaneuvoston jäseniä
Kiinnostaako opiskelijoiden työelämäedunvalvonta? Oletko timanttinen viestijä tai koulutuspoliittinen nero? Sykkiikö sydämesi akavalaisille liitoille ja paremmalle tulevaisuuden työelämälle? Hae Akavan opiskelijoiden varapuheenjohtajaksi tai opiskelijaneuvostoon.
Varapuheenjohtajiksi ja neuvostoon hakeville järjestetään vaalipaneeli pe 29.11. kello 12, jonka jälkeen siirrymme kokoustamaan. Vaalipaneeli ja kokous pidetään Porthanialla tilassa P674 osoitteessa Yliopistonkatu 3, Helsinki. Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostiosoitteeseen maria.jokinen@akava.fi viimeistään 28.11.2019 kello 15.
Arene, UNIFI, AMKE, Akava, KT, STTK, Keskuskauppakamari ja Sivista: Kansainvälisten opiskelijoiden määrä on moninkertaistettava
Pitkän tähtäimen vastaus osaajapulaan on määrätietoinen kansainvälisten opiskelijoiden rekrytoiminen korkeakouluihin, ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin, esittävät korkeakouluja, ammatillista koulutusta sekä työ- ja elinkeinoelämää edustavat järjestöt. Järjestöt haluavat, että Talent Boost -kehittämistyössä korkeakoulujen ääni ja näkökulmat kuuluvat vahvasti, ja niitä osallistetaan kehittämistyöhön.
Akava perustaa vuoden 2020 alussa toimiston Brysseliin hoitamaan Akava-yhteisön EU-edunvalvontaa. Haemme henkilöä aloittamaan ja johtamaan toimintaa uudessa toimistossamme Brysselissä.
Työ edellyttää kokemusta kansainvälisestä vaikuttamistyöstä ja hyviä verkostoja EU-tasolla. Olet luonteeltasi kehittäjä ja innostunut uuden luomisesta. Lisäksi sinulla on kyky saada muut innostumaan yhteistyöstä. Tehtävä edellyttää korkeakoulututkintoa, organisointi- ja esiintymistaitoja sekä ruotsin, englannin ja suomen kielen erinomaista taitoa.
Sinun tehtävänäsi on muun muassa rakentaa yhteinen edunvalvontakonsepti pohjoismaisten keskusjärjestöjen kesken niin, että toimistosta tulee yhteinen pohjoismainen korkeakoulutettujen toimisto.
Henkilö palkataan paikan päältä Brysselissä.
Avoinna oleva tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Lisätietoja tehtävästä antaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder +358 400 609 717, sture.fjader@akava.fi.
Lähetäthän hakemuksen palkkatoiveineen sekä ansioluettelon viimeistään 2.12. osoitteeseen mervi.metz@akava.fi