Korona nosti työkyvyn ytimeen etätyön ergonomian ja virtuaalisuuden johtamisen
Työterveyshuollon asiantuntijat valmistautuvat koronan jälkeiseen uuteen normaaliin, jossa etätyö vakiintuu käytännöksi ja organisaatioita johdetaan virtuaalisesti.
Työterveyspsykologi Janne Riste arvioi, että työelämään vakiintuu hybridimalli, jossa osa prosesseista tuotetaan etänä ja osa perinteisissä toimipisteissä.
Suvi Eriksson, Suomen Ekonomit: Miten voin kehittyä uusien työtapojen johtajana?
Suvi Eriksson oli juuri aloittanut Suomen Ekonomien urapalveluiden johtajana, kun koronakriisi iski. Millaista oli työskennellä uudessa tehtävässä ja uuden tiimin esihenkilönä, etänä monen kuukauden ajan?
Lomautuskatsaus: Korkeakoulutettujen lomautukset nousivat ennätyksiin myös toukokuussa
Lomautettujen kokonaismäärä kääntyi laskuun toukokuussa. Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tilastojen mukaan kokoaikaisesti lomautettuja oli toukokuun lopussa runsaat 158 000. Lomautettujen määrä oli noin 5600 eli 3,4 prosenttia pienempi kuin kuukautta aikaisemmin.
Huomion arvoista on se, että korkeakoulutettujen lomautukset jatkoivat kasvuaan myös toukokuussa, kun taas muiden kuin korkeakoulutettujen lomautukset vähenivät.
Myös tietotyöläinen tarvitsee työsuojelua – lisää apua mielenterveyden haasteisiin
Koronakriisi ja sen lieveilmiöt ovat lisänneet mielenterveyden ongelmia sekä Euroopassa että muualla maailmassa. Kriisi on myös tuonut esiin työnantajien puutteellisen kyvyn suojella työntekijöidensä jaksamista ja mielen hyvinvointia. EU:n pitää tehdä entistä konkreettisempia toimia mielen hyvinvoinnin edistämiseksi.
Korona vaikeutti kuntoutusta ja lakkautti päivätoiminnan
Terapiatauko voi romahduttaa kunnon, eikä päivätoiminnan alasajon aikana muistisairauden ensioireita ehkä havaita. Ison sairaalan fysioterapeutit ja pienen kunnan vanhuspalvelut valmistautuvat aiempaa vaativampiin hoitotarpeisiin.
Korona-aika haastanut esimiehiä ja mahdollistanut uutta
Akava-yhteisön webinaarissa 11.6.2020 keskusteltiin sote-esimiestyön ja -johtamisen haasteista kuluneena koronakeväänä.
Kolme sote-johtamista ja -esimiestyötä eri näkökulmista tarkastelevaa asiantuntijaa keskusteli muun muassa siitä, mitä johtamiseen liittyviä asioita poikkeusaika on tehnyt näkyväksi, ja mitä opittua he haluaisivat jättää pysyväksi osaksi arkea myös jatkossa.
Lue uutinen: Korona-aika haastanut esimiehiä ja mahdollistanut uutt
Hacking Higher Education -kilpailu hakee parhaita ratkaisuja jatkuvaan oppimiseen
Hacking Higher Education -kilpailu etsii uusia, innovatiivisia ratkaisuja jatkuvaan oppimiseen. Tavoitteena on kehittää korkeakoulujen palveluita yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
Kilpailu toteutetaan yhteistyössä Akavan, Higher Education Innovation Partners -verkoston ja Dare to Learnin kanssa. Kilpailu huipentuu 16. syyskuuta digitaalisessa muodossa järjestettävään interaktiiviseen finaalilähetykseen, jossa yleisö äänestää kymmenen finalistin joukosta voittajan.
SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteinen Kesäduunari-info palvelee perjantaihin 28. elokuuta asti. Kesäduunari-infossa yhteydenottoihin vastaa tänä vuonna valtiotieteiden maisteri, oikeusnotaari Anni Ritari.
Kesäduunarineuvojan tavoittaa arkisin kello 9–15 puhelimitse numerosta 0800 179 279 tai WhatsApp-sovelluksella numerosta 040 747 1571. Käytössä on myös sähköinen yhteydenottolomake Kesäduunari-infon sivuilla. Neuvontaa saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Palveluun voi ottaa yhteyttä nimettömänä.